SEOhub on vuoden 2026 European Search Awards -finalisti

Päivitetty: 15.04.2026

Olen iloinen voidessani kertoa, että SEOhub on valittu European Search Awards -finalistien joukkoon. Vuotuinen kisa palkitsee huippuosaamista hakukoneoptimoinnissa (SEO), PPC:ssä ja sisältömarkkinoinnissa ympäri Euroopan.

Tunnustus tuntuu erityiseltä kahdesta syystä: hain mukaan ensimmäistä kertaa, ja hain mukaan konsulttina.

Aiempina vuosina, kuten myös vuonna 2026, finalistit ovat toimistoja.

Kilpailutyössäni ja hakemuksessa perustelin, ettei huipputuloksiin aina tarvita valtavaa budjettia. Tärkeämpää on uskaltaa kokeilla jotain uutta.

We proved that you don’t need a huge budget to achieve world-class SEO results. You just need the freedom to execute a precise, human-centric strategy.

Olen aina peräänkuuluttanut rohkeutta kokeilla ja testata.

Toisinaan kokeilut eivät onnistu, toisinaan ne tuovat upeita tuloksia. 

Kuten olen aiemminkin sanonut, mukavuusalueelle jämähtäminen on suurin synti, jonka SEO:ssa voi tehdä.

Always trust your instincts. Our strategy was based on “Strategic Curiosity”. We challenged the assumption that informational seasonal traffic is “low value”.

Hain mukaan Best Low Budget Campaign -kategoriaan. Projektini kattoi sesonkiluontoisen SEO:n, joka toi ensimmäisenä vuonna yli 200% ja toisena vuonna yli 400% ROI:n.

Hakemustani lainatakseni:

Tämä kampanja on tehokkuuden malliesimerkki. Pienen budjetin kategoriassa se erottuu edukseen seuraavista syistä:

  • Daavid vastaan Goljat: yksi konsultti päihitti kansalliset mediayhtiöt.
  • Tarkkuus ennen panostusta: kokeilu saavutti 407% sijoitetun pääoman tuoton (ROI) hyödyntämällä käyttäytymistietojen kartoitusta ja dataa suuren tiimin työpanoksen sijaan.
  • Todellinen varallisuuden luominen: Projektissa muunnettiin ”kaupallisesti arvoton” myyntiputken alkuun sijoittuva informational-haku korkeatuottoiseksi taloudelliseksi varallisuudeksi asiakaspysyvyysasteeella 42%.

Finalistien joukkoon pääseminen on itsessään niin suuri onnistuminen, että lähden voittajana Portugalin Portoon ja nostan toukokuun 20. päivänä SEO-maljan kaikille, jotka uskovat itseensä ja uskaltavat haastaa yleisesti hyväksyttyjä toimintamalleja.

Se nimittäin toi minulle pisteet tällä kertaa.

Jos joku olisi aikanaan kertonut junior SEO:na työskentelevälle Marinellalle, että tulet vielä pääsemään Euroopan parhaiden SEO-tekijöiden joukkoon, en tiedä, mitä olisin sanonut. 

Mutta nyt sanon tuolle pikku-minälleni, että kaikki se työ, kaikki ne pitkät illat, epävarmuudet ja huijarisyndrooman harmauttamat hetket kannattivat.

Usko itseesi. Ole rohkea.

Jos et kokeile, et voi koskaan tietää, mitä voi tapahtua.